03 Miten voisimme toteuttaa ikäihmisten toiveita arkiaskareissa?

”Millaisia tavoitteita iäkäs kotihoidon tai ympärivuorokautisen hoidon asiakas asettaa hoidolleen?”  – Tutkimuksen mukaan kotona asuva ikäihmisellä on yhtä lailla tavoitteita saamilleen palveluille kuin nuoremmilla erilaisten palvelujen käyttäjillä. Iäkkäiden toiveet esimerkiksi arkiaskareisiin liittyvissä tavoitteissa ovat hyvinkin yksinkertaisia ja helppoja toteuttaa, kun niihin varataan aikaa.        

                            

(Kim Josefsson1 , Matti Mäkelä1 , Aleksandr Gerasin1 , Outi Ranta1 , Satu Havulinna1 , Anja Noro1  1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Hyvinvointi-osasto, Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö, julkaistu Gerontologia lehdessä 35 (3) 2021) 

 

Esimerkiksi tutkimuksessa esiin tullut roskien vienti roskalaatikolle rollaattoria apuna käyttäen, on hankalaa ilman apua: Ensin pitää selvitä ovista, sillä roska-astioiden säiliöt ovat yleensä lukkojen takana ja ovet ovat painavia. Roska-astioiden kannet ovat hankalia avata silloin, kun toinen käsi olisi pidettävä rollaattorissa kiinni ja toisella avata kansi sekä heittää roskapussi astiaan. 

 

Elämänlaatuun vaikuttaa kaikkein eniten liikkuminen ja liikuntakyky sekä aktiivisuus virkistää mieltä. Arkiliikunta lisää ikäihmisten toimintakykyä monin tavoin. Päivittäisissä arkiaskareissa, kuten ruuanlaitossa ja siivoilussa saa jo liikuntaa. 

 

Tutkimuksessa toivottiin liikunnan lisäksi niin yksinkertaisia asioita, kuten enemmän aikaa seurusteluun ja päivän lehtien lukemiseen ääneen. 

 

Kotihoidon työntekijät tekevät äärettömän tärkeää työtä, mutta heidän aikansa riittää pelkästään hoitotyöhön. Yksityiset tukipalvelujen tuottajat tukevat ikäihmisiä arkiaskareissa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä, jolloin ikäihmisten kotona asumisaika voi pidentyä.  

 

  • Tuomme turvallisuutta asiointi- ja saattaja-apuun, kun lähdemme esimerkiksi vaatekauppaan, apteekkiin, lääkärissä käyntiin, kulttuuritapahtumiin. 
  • Tuemme toimintakyvyn säilymistä ulkoilun avulla. Avustamme ulkoilussa lähialueella tai jopa kauempana. 
  • Tuemme sosiaalista kanssakäymistä ja helpotetaan yksinäisyyden tunnetta. Esimerkiksi olemme mukana vierailulla ystävän luokse tai lähdemme yhdessä kahvilaan tai kauppakeskukseen. 

 

Me Hulmua Oy:n yrittäjinä Tuija ja Ulla tuotamme palveluja ikäihmisten kotona ja palvelutaloissa itse. Arvojemme mukaisesti tuotamme hyvinvointia ja toimintakykyä ylläpitäviä palveluja sekä yhdessäoloa ikäihmisille, aitoa välittämistä ja kiireetöntä läsnäoloa luotettavasti ammattitaidolla. 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *